You are currently browsing the category archive for the 'Loppupuheenvuorot' category.
No jep, ohi on, ja unohin, että tämä loppupuheenvuorokin piti kirjottaa.
Nyt se on sitten ohi…
Ei olisi vielä viime elokuussa osannut kuvitellakkaan mitä syksy toi tullessaan. Olin kyllä kuullut aikaisemmin erinäisiä asioita tästä kurssista: lähinnä sitä, että töitä tulee riittämään javan parissa koko syksyn. Siitä huolimatta heti syyskuussa Studio1 löi päin näköä kuin Mike Tyson konsanaan ja sama pyöritys jatkui täydet 12 erää (== reilut 2 periodia). Lopulta valtavan loppurutistuksen jälkeen kello kilahtaa ja on aika heittää hanskat naulakkoon. Olen selvinnyt voittajana todellisesta raskaansarjan ottelusta.
Kun nyt projektin valmistuttua rupeaa miettimään, on vaikea kuvitellakkaan mitä silloin osasi, kun opiskelut tänä syksynä alkoivat. Tai ehkä paremminkin: mitä silloin ei osannut. Java oli jotain aivan uutta ja ihmeellistä. Nyt se sujuu siihen malliin, että itse kukin meistä pystyy suunnittelemaan ja toteuttamaan kokonaisia ohjelmia ja peleja sillä. On aivan uskomatonta minkälaista kehitystä näin lyhyessä ajassa voi tapahtua.
Ilman uhrauksia tämä kaikki ei kuitenkaan ole tapahtunut. Koodin parissa vietetyt pitkät päivät ja vielä pidemmät yöt ovat olleet valtavana taakkana koko kurssin ajan. Lähestulkoon jokaviikkoiset DL:t ovat repineet hermoja riekaleiksi niin moneen oteesee, että on ihme, että sitä on vielä täysissä hengenvoimissaan. Kurssi on yksi TKK:n laajimmista (ellei jopa laajin… mene ja tiedä…) ja sen kyllä huomaa. Neljäntoista opintopisteen eteen on saanut pistää itseään likoon oikein urakalla.
Muutama asia on kuitenkin saanut jaksamaan tämän raskaan kurssin läpi: tämä kurssi on ollut järjestelyiltään aivan uskomattoman toimiva ja kohtalotoverit tällä kurssilla ovat aivan uskomattoman mukavaa porukkaa. On vaikea kuvitella paremmin suunniteltua ja toteutettua kurssia mitä Studio1 on. Kurssi on saanut Javan tuntumaan mielenkintoiselta ja mukavalta (tai ainakin siedettävältä). Kurssilla on opittu valtavan paljon ja suurimman osan siitä on joutunut itse kaivamaan esiin, mikä parantaa huomattavasti oppimista. Kuitenkin hädän hetkillä apua on ollut aina saatavilla. Kuitenkin se tärkein asia mikä tekee tästä kurssista niin hienon ovat kaikki sitä tekevät ihmiset, niin kanssakoodaajat kuin assaritkin. Ilman heitä Studio1 ei olisi Studio1.
Vaikka syksyn mittaan ahdistuksen hetkiä on ollut useita ja useampaan otteeseen on kiroiluttanut oikein urakalla, niin silti kurssista jäi erittäin positiivinen jälkimaku.
Huhhuh!
Sydämeni on juuri nyt jossain reilusti korvien yläpuolella ja hyvä että henki kulkee. Olin pakkaamassa loppuraporttia kivasti jar-pakettiin, kun epähuomiossa pakkasin kansiossa olevat kuvat jar-paketiksi loppuraportin päälle. Muutaman tuskaisen minuutin aikana aloin jo heittää toivoa, sillä en ollut jättänyt rapottia auki mihinkään ohjelmaan auki, ja levyltä se oli jo kadonnut teille tietymättömille. Onneksi olin eilissäpäivin asentanut kokeilumielessä erään tekstieditorin koneelle täysin toista tarkoitusta kuin loppuraporttia varten. Editori kuitenkin värjäsi html-syntaksin kivasti, joten päätin lisäillä linkit raporttiini sillä (laiskana miehenä tein sen muuten OpenOfficella). Tuo ihana tekstieditori ottaa muokattavasta dokumentista vanhan version talteen, ja näyttää edellisellä muokkauskerralla auki olleet dokumentit kun ohjelman avaa. JESSSSSSS!!!!11!!1. Onneksi en sentään painanut “kyllä”, kun ohjelma ilmoitti tiedoston muuttuneen levyllä ja kysyi, haluanko päivittää muutokset editoriin.
Aina joskus elämä voittaa onneksi…
Mutta täytyy todeta, että tämä jännitysnäytelmä loi kurssin loppumiselle melko hienot puitteet.
Mutta noinniinkun yleisesti on kyllä ollut hieno kurssi kaikenkaikkiaan. Työtä on joutunut tekemään sairaasti, mutta on siitä oppinutkin. Alkuun ei osannut aavistaa, että pystyisi joskus niihin asioihin, joita nyt tekee. … …
…
Tässä mielentilassa en kyllä kykene kirjoittamaan yleistä liibalaabaa kurssista yhtään tuon enempää. Sitäpaitsi uskon, että muut ryhmäläiset ovat kirjoittaneet aivan yllin kyllin kommenttia kurssin vaikeudesta ja opituista asioista ja tuskaisista deadlineistä (seuraavaan aikaa 10min parhaillaan), joten voisin ottaa jotain erilaista näkökulmaa.
Vaikka kyseessä on ohjelmointikurssi, on yksi kurssin arvokkaimmista anneista ollut sosiaalinen. Nimittäin se, miten kurssi on auttanut tutustumaan muihin phukseihin sekä myös assareihin.Läpi kurssin ollaan yhdessä hajoiltu saman koodin parissa, autettu toisiamme ongelmissa ja myös tehty yhdessä erilaisia ryhmätöitä. Esimerkkinä eräs mieleenpainuvimmista muistikuvista kurssilla on muutaman muun kurssilaisen kanssa viettämäni yö olkkarilla/T-talolla koodauspikkujoulujen merkeissä. Koodauksesta ei tosin välttämättä tullut mitään, mutta hauskaa ainakin oli. Se oli hienoa se, ja ilman tätä kurssia sitä ei olisi tapahtunut!
Se mitä haluan sanoa on, että Studio1:llä on korvaamaton merkitys yhtenä niistä monista tekijöistä, jotka hitsaavat infolaista phuksiporukkaa yhteen, ja luovat sitä kivaa kiltameininkiä, mikä Athenessa vallitsee.
Enempää en ehdi kirjoittamaan, eikä oikeastaan tässä mielentilassa pää enempää kestäisi, joten nyt voin varsin tyytyväisin mielin todeta, että
SO LONG STUDIO1 !!!1!!1!!!!!!!
Yhdyn muihin: huh, mikä kurssi. Voiko sellasta ahdistuksen ja stressin määrää sanoin kuvailla? Syksyn läpi jatkuneet jokaviikkoiset deadlinet, osaamattomuuden tunne, motivaation puute ja muun elämän kärsiminen. Siinäpä päälimmäiset fiilikset.
“Meetkö koululle lauantaina?” oli peruskysymys, jonka kuulin ystäviltäni, kun he suunnittelivat yhteisiä aktiviteetteja. Vastaus oli lähes poikkeuksetta myöntävä. “Miten pitkään toi voi jatkua?” oli toinen kysymys, jota kuulin erityisesti joululomalla kertoessani päivän ohjelmasuunnitelmistani (koodaus).
Paljon on kurssin aikana opittu, mutta paljon on myös kiskottu hiuksia päästä. Yli muun minua häiritsi kurssin hallitsevuus. Se täytti jokaisen vapaan tunnin ja vei aikaa muilta kursseilta. Matematiikan opiskeluun ei juurikaan jäänyt mahdollisuuksia, kun 14 opintopistettä olivat kiinni juuri kyseisen viikon osasuorituksesta. Toisaalta ärsyttävää oli myös palautukset. Jokainen essee, käsitekartta tai java piti olla tietyssä muodossa palautettaessa. Palautuksen oikean muodon löytäminen oli alkuun hankalaa, ja ahdistusta ei suinkaan vähentänyt se, että arvosana saattoi riippua siitä, olenko osannut tehdä linkitetyn sisällysluettelon. En siis ollut myöskään opiskellut html:ää tai muita kurssille tullessani, joten näidenkin asioiden oppimiseen meni oma aikansa.
Ymmärrän toki, että tekstien muokkaaminen ja pakettien tekeminen on tärkeä ja hyödyllinen taito, mutta olisin mieluummin ottanut opin erillisenä kokonaisuutena niin, ettei olentojen ja luokkien tietämykseeni lasketa arvosteltavaksi sitä, kuinka käytän html:ää tai cmap toolsia.
Kaiken kritisoinnin rinnalla kurssista löytyy kuitenkin paljon positiivistakin. Osatehtävät olivat mielenkiintoisia, ja ongelmalähtöinen oppiminen sinänsä loistojuttu. Kurssin henkilökunta oli innostavaa ja osaavaa, mikä antoi motivaatiota. Esseet olivat itselleni oppimisen kannalta erittäin tärkeitä välietappeja ja jos niitä ei olisi ollut, ymmärrys olisi saattanut jäädä varsin pinnalliseksi. Kaiken huipennus, loppuprojekti, oli myös loppujen lopuksi huippujuttu. Niin suurta oppimista ja itseluottamuksen kasvua en ole kokenut monesti, kun saadessani itse suunnittelemani pelin toimimaan.
Varsin ristiriitaiset ovat tuntemukset tässä vaiheessa. Voi olla, että aika parantaa haavat, mutta ei välttämättä. Tällä hetkellä asia, jota kaipaan eniten on kunnon loma, vaan turha on toive. Parasta, mitä tämä kurssi opetti, on aikataulun hallinta ja oppimaan oppiminen. Takana ovat ne ajat, jolloin kaikki tuli eteen valmiina. Näitä taitoja tarvitsen varmasti tulevaisuudessakin. Ehkä tästä jäi kuitenkin kokonaisuudessaan enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita käteen. Nyt ainakin tuntuu siltä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin? Vähän yli syksynhän se venähti, mutta Studio1 on vihdoin enemmän tai vähemmän kunniakkaasti suoritettu. Täytyy kyllä sanoa, että tätä hetkeä olen hyvin hartaasti odottanut. Se oli fiiliskierros – sitten asiaan.
Kuten jotkut muutkin blogiryhmäläiseni ovat loppupuheenvuoroissaan virkkaneet, oli alkukurssin ”Java vasten kasvoja”-pläjäys ehkä turhankin mahtipontinen ja huikea osoitus siitä, että nyt ei enää todellakaan olla lukiomaailmassa, jossa tarjoillaan lähes kaikki tarjottimelta, vastaukset valmiina, jos vain tajuaa niihin tarttua. Johdanto Javaan olisi voinut olla tosiaan vähän laajempi ja kattavampi, toisaalta voi toki olla, että siinä alkutiimellyksessä ei monia javaluentoja olisi osannut niin arvostaa. Voisikohan, tai olisikohan järkevää, toteuttaa luentomeiningit siten, että alussa olisi tosiaan pari ”pehmeä lasku”-luentoa, sitten päästäisiin itse harkkoihin ja testailemaan, seuraako ymmärrys. Parin viikon päästä voisi olla hankalammista asioista muutama luento, jotta tehtävien edistymistä tuettaisiin mahdollisimman kivasti. Nyt itseopiskelun varaan tosiaan jäi paljon, mutta toisaalta akateemisessa maailmassahan tässä jo ollaan.
Toisaalta kun miettii, OLO-sessioissa käytiin paljon juuri harkoissa käsillä olevia asioita, joten niistäkin sai ammennettua tietoa, jos vain olisi tehokkaammin pystynyt keskusteluun osallistumaan ja näitä neuvoja hyödyntämään. Välillä sessioissa tuntui, ettei ollenkaan pysynyt teknisessä ja loogisessa ajattelussa mukana, ja koska näissäkin asioissa edettiin aika vauhtia, jäi olojen anti turhan laimeaksi. Ryhmähenkeä nostattavat ja samalla koettelevat tehtävät olivat botti sekä robotti, jotka toimisivat varmasti paremmin juuri Oulan jossakin blogipostauksessa ehdottamalla tavalla – niille olisi varattava enemmän aikaa tai vähemmän montaa yhtäaikaista lähestyvää deadlinea. Yksilösuoritus meni useilla, ja itsellänikin, liian usein ryhmätyön edelle, kun näitä oli arvotettava ja ajankäytön takia tehtäviä priorisoitava.
Esseet ja käsitekartat eli kässeet olivat paikka paikoin erityisenkin hyödyllisiä, mutta työmääräänsä nähden tosiaan liian vähäisesti arvosanaan vaikuttavia. Blogista jäi mieleen lähinnä ihana Svante, joka aina muisti patistella blogipostailun pariin olosessioiden jälkeen. Blogi on kehittelemisen arvoinen työ- ja oppimisympäristö, mutta vaatisi kunnolla kurssin aikana toimiakseen lisää ponnisteluja kurssilaisilta, sillä se oli kurssin aikana hyvin helposti unohdettavissa, kun raaka koodaus täytti elämän. Kaksi kertaa viikossa pidettävät koodausharkat ja assareiden vankka ja kärsivällinen tietotaito olivat oivia ja erittäin tarpeellisia apuja sille ankaralle elämälle, jota infolaiset syksyn ajan viettivät.
Tosiaan kurssin laajuus aiheuttaa samanmoisia kysymyksiä kuin Tiinankin loppupuheenvuorossa, missä menee raja järkevän kokonaisuuden hallintaan? Kuinka tärkeää on opetella Javan ohella myös se ”erittäin yksinkertainen” html:kin pintaraapaisun lailla, kun lähtökohtana kuitenkin oli, ettei erityisiä esitietovaatimuksia koodauksesta tai tietotekniikasta ollut. Asiaa tuli joka tuutista välillä niin kovalla paineella, että kaikkea ei millään ehtinyt käsitellä, ja esimerkiksi siksi saattoi html:n ja omien kotisivujen vääntäminen jäädä vähemmälle ja kun html-aika taas tuli, meni sormi suuhun ja itku kurkkuun. Eli, voi tietysti olla että kuulun vähemmistöön, mutta toivoisin tähän jotakin rotia, ei liikaa herneitä yhteen soppaan, jollei se ole aivan välttämätöntä ja perusteltua!
Itse ohjelmoinnista vielä sen verran, että vaikeaa se oli, mutta yksi syksyn parhaista ja ikimuistoisimmista hetkistä liittyy ikävä kyllä kuitenkin Javaan ja omaan projektiin. Maarilla koodatessa ja monen päivän rutistuksen jälkeen pelilogiikan vihdoin toimiessa pääsi jos jonkinmoisia ilonkiljahduksia, huudahduksia ja voitonriemuisia äännelmiä. Saa nähdä, kultaako aika muistot, ja lopulta näen Javan vain sinä ihanana onnistumisen hetkenä ja tunteena.
Neljäntoista opintopisteen urakkana Java-kurssin yllättää. Varsin suuri kokonaisuus on miellyttävästi tasapainossa ja sisällöltään kiehtova. Kelvollinen ja omalaatuinen johdatus ohjelmointiin, ei ollenkaan puuduttavaa niin kuin olin pelännyt.
Kurssin polkaisi käyntiin äkkiä – ehkä liiankin – ja jotkut, allekirjoittanut ainakin, jäi muiden jalkoihin. Oikeastaan ainoa ontuva kohta toteutuksessa oli tämä homman pyöräyttäminen käyntiin, jossa tietämättömille opiskelijoille iskostetaan Javan alkeet viikossa kahdessa. Kun tämä on hoidettu alta pois, kurssin loppuosa avaa sitten sopivan tasaiseen tahtiin uusia ulottuvuuksia.
Olo-tapaamiset tekivät suuren vaikutuksen ensimmäisellä kerralla, etenkin kun Javaan ei vielä oikeastaan puututtu. Sen jälkeen itselläni oli vaikeampi päästä keskustelemaan asioista syvällisemmin. Pidän kuitenkin näitä ryhmätapaamisia ehdottoman tärkeinä ja rikastuttavina kokemuksina, vaikkei ne olisikaan se paras keino Javan opettamiseen.
Java on kieli, ja parhaiten kieliä oppii puhumalla, Javaa tekemällä. Varsin mielenkiintoiset harjoitustehtävät loivat tälle hedelmällisen pohjan, vaikka pienemmät täsmäharjoitukset olisivat saattaneet auttaa joidenkin asioiden opettelemisessa. Luentojen jättäminen pois vaikutti pätevältä ratkaisulta, toisaalta jotain vapaaehtoisia oppitunteja olisi voinut järjestää, ikään kuin tukiopetuksena, meille rautalankaversioiden ystäville.
Blogiin siirtyminen muutamasta kymmenestä, lähes identtisestä, portfoliosta oli myös fiksua. Blogiin sisältyykin valtavasti vielä hyödyntämätöntä potentiaalia. Se toimii myös positiivisen ryhmähengen luojana.
Esseistä ja käsitekartoista (joita oli muuten hauska tehdä) oli suuresti hyötyä muodostamaan kattava kokonaiskuva spesifistä Javan osa-alueesta, vaikka ne tuntuivatkin hieman päälle liimatuilta. Ehkä ne olisi voinut kytkeä olosessioihin jollain tapaa. Tämä olisi saattanut myös aktivoida välillä passiivisiksi lässähtäneitä olotapaamisia.
Siitä huolimatta, että syksy olikin toisinaan yhtä kärsimystä, jäi tästä kaikesta hyvä maku suuhun. Kiitoksia kurssin henkilökunnalle panostuksesta.
Antti H
Studio1 kurssi on nyt vihdoin ja viimein paketissa. Tai no lukuun ottamatta näitä muutamia seuraavia rivejä. Projektiraportti lähti justiinsa, ja vastaus saapumisesta kolahti omaan sähköpostiin. Nyt ilmeisesti pitäisi saada vielä jotain järkevää aikaiseksi tähän. Tekee kyllä tiukkaa. 
Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä mielipiteeni siitä, että kurssi oli jumalattoman työläs ja aikaa vievä. Ja lähes kaikki piti itseopiskella. Mutta muuten kurssi oli kyllä ihan mukava, ja opetti kyllä tehokkaasti lyhyessä ajassa nollasta Java-ohjelmointia. Kurssi oli ensimmäinen ohjelmointikurssini, ja melkein kyllä toivon ettei viimeinen. Saa nähdä.:) Mutta siis, kurssi oli kyllä ihan hyvin rakennettu. Ehkä aikataulua voisi hieman hioa siten, että pelkästään prjoketi jäisi joulun jälkeen ja ehkä johonkin syksyyn pieni hengähdystauko. Myös muutamia perehdyttämisluentoja saisi olla enemmän.
Kiitokset assareille, jotka jaksoivat vastailla enemmän tai vähemmän itsestäänselviin tai epäselviin kysymyksiin sekä kasvotusten että irkissä.
Muistuu mieleen eräs ala-asteen laulu, joka sopii tilanteeseen :
Nu är det slut för idag.
Tack och adjö för idag.
Tänk vad dagen gick fort
tänk så mycket vi gjort men nu är det slut för idag.
Ja nu är det slut för idag.
Ja nu är det slut för idag
Aloitetaanpa siitä, että HUH, jo on ollut urakka! Nyt viedään viimeistä tehtävien osalta ja harteilta alkaa jo karista tuo koko syksyn painanut taakka. Viime syksynä olin innoissani uudesta opiskelupaikasta ja jopa ohjelmoinnista. En ollut koskaan ennen ohjelmoinut, mutta suhtauduin asiaan myönteisesti. Tykkään puuhailla tietokoneiden kanssa, mutta en vain ole ikinä harrastanut asiaa sen enempää. Olin siis innoissani kaikesta.
Kurssi kuitenkin eteni huimaa vauhtia ja tekemistä oli uskomattoman paljon. Ensimmäiset teoria ja ohjelmointitehtävät tuntuivat vielä ihan mukavilta, joskin niissäkin jo oli oma haasteensa. Yhtäkkiä vain huomasin, että olin totaalisen pihalla! Tehtävät tuntuivat todella ylitsepääsemättömiltä ja palautuspäivät vain vilistivät ohitseni. Mielenkiintoni ja uskoni tietokoneen käyttökykyihini laskivat reilusti pakkasen puolelle. Ainut lohtuni oli, että puhuessani muiden kurssilaisten kanssa lähes kaikki muutkin olivat samoilla linjoilla. Projektin teon alettua tilanne kirkastui kuitenkin hieman. Löysin itsestäni taitoja, joita en tiennyt itselläni olevan. Lopulta sain kuin sainkin jonkinlaisen projektin kasaan, jonka sitten palautin. Tilanne ei siis ehkä ollutkaan niin toivoton kuin syksyn mittaan olin kuvitellut.
Nyt miettiessäni kurssia ja sen vaiheita tunnelmat ovat todella ristiriitaiset. Ohjelmointi harjoitukset olivat hyvä tapa oppia ohjelmointia. Teoria tehtävistä sai syvempää näkemystä ja yhteiset ohjelmointitehtävät ja OLO-sessiot toivot kurssiin oman hyvän lisänsä. Blogi kirjoitukset ja tentti tulivat vielä kaiken tämän muun päälle. Kaikki osat olivat kyllä tarpeellisia ja toisinaan todella mukaviakin, mutta aika ei mitenkään tahtonut riittää kaikkeen.
Vastausten tai hyvin ideoiden sijaan mielessäni on vain iso kasa kysymyksiä: On hyvä, että opiskelijat laitetaan tekemään kunnolla töitä, mutta missä kulkee raja? Samoin on hyvä, että kurssi on laaja moneenkin suuntaan, mutta kuinka paljon voi lopulta laittaa yhteen kurssiin (onko html-kielen liittäminen java-kurssiin välttämätöntä)? Hyvää on myös se, että vastuuta opiskelusta annetaan opiskelijalle itselleen, mutta voiko kaiken laittaa opiskelijan itsensä tehtäväksi? Käytännön harjoitukset ovat hyviä, mutta voiko teorian jättää kokonaan huomiotta (luentojen puute)? Entä pitäisikö opiskelijoiden erilaiset lähtötilanteet ottaa huomioon vai voidaanko luottaa siihen, että lopulta kaikki päätyvät samalle tasolle?
Mitä siis sanoa? Vastaukset kysymyksiin tietenkin riippuvat siitä, mitä kurssilta halutaan. Itse en ehkä vieläkään ole varma oliko mikä kurssin tarkoitus lopulta oli. Kaikkeni antaneena voin kuitenkin vihdoin todeta, että kurssi on ohi. Itse en ehkä odottanut aivan tällaista kurssia, mutta näyttää siltä, että olen siitäkin selvinnyt. Ehkäpä nyt onkin aika katsoa eteenpäin ja miettiä uusia haasteita, sillä ne odottavat jo malttamattomina kulman takana. Eipä siis muuta kuin lippu korkealle – minä selvisin studio1-kurssista!
Kukkalähetys Brasiliaan oli huippumenestys. Itseni lähettämä ruusukimppu saapui perille tänään – syntymäpäiväni
aattona – kello 22 (uusi ikäni). Nyt voin vihdoin sanoa että Studio1 on pulkassa! Nyt vain odottelemaan lopullista arvosanaa, joka riippuu täysin projektini ja blogin arvosanasta. Tavallaan turhauttavaa, koska tein koko syksyn ja talven Studion eteen töitä niska limassa. Toki arvosanat eri ohjelmointikierroksilta ja esseetehtävistä lämmittivät mieltä, mutta harmillista on että koko pläjäyksestä annetaan lopulta vain yksi arvosana. Tärkein asia kuitenkin on jo tiedossa: olen oppinut ohjelmoimaan!
Tätä kurssia ei voi oikein kuvata millään muulla sanalla kuin loistava. Kaikkien kurssien tavoite on opettaa opiskelijalle kurssiesitteessään lupaamat tiedot ja taidot. Tässä T-106.1250 ja T-106.2001 ovat onnistuneet täydellisesti. Suuret kiitokset kanssaopiskelijoille, assareille sekä opelle!
Kylläpäs syksy vierähtikin nopeasti, ja niinpä on tullut loppuyhteenvedon aika iki-ihanasta Studio 1-kurssista. Sen voin jo sanoa näin heti alkuun, etten ikinä ennen ole kokenut mitään vastaavanlaista opetuskokonaisuutta. En tiedä lieneekö suurin syy tähän se, että kuluva syksy on ollut ensimmäisten korkeakouluopintojeni aikaa vai se, että kurssin aihe-alue oli niin kaukana siitä mitä olen ennen opiskellut.
Vaikka kurssin alueeseen ei kuulu muuta kuin Java-ohjelmointia, niin koen kurssin opettaneen minua moniulotteisella tasolla. Kuolementarkat ja -säännölliset deadline:t ovat opettaneet kantapään kautta hyvinkin paljon oman aikatauluni suunnittelua. Vääntäessäni myöhään/aikaisin lauantai aamuyönä ohjelmointitehtäviä, on sitä pakosta tullut ajatelleeksi, että olisiko tähän voinut jokin muu aikataulutus sopia paremmin.
Oman projektin teko taas opetti aikataulun suunnittelun lisäksi, ennen kaikkea isompien kokonaisuuksien hallintaa, suunnittelua ja kokoamista. En usko, että olen ennen tehnyt näin isoa kokonaisuutta, jonka aihe (ja siten myös toteutus) on ollut niin täysin itse päätettävissä.
OLO-sessioiden virka on kurssin aikana jäänyt hiukan epäselväksi, mutta eivät nekään täysin turhilta ole tuntuneet. On ollut mukavaa syksyn aikana käydä isomman ryhmän kanssa läpi Java-ohjelmoinnin lukuisa, suorastaan humoristisia piirteitä, ja todeta ettei ole ainut, joka on kuluneen viikon aikana hajoillut ohjelmointiin.
Kaikesta edellä mainitusta huolimatta, Studio 1:n tärkein anti on mielestäni ollut itseopiskelun oppiminen. Korkeakoulutasolla ei näköjään ole kukaan, joka pitäisi huolta omasta oppimisesta, vaan tämä vastuu on kannettava itse. Kirja on otettava kauniiseen käteen, ja pitää olla uskallusta nykäistä assaria hihasta ja kysyä hankaluuksia tuottaneista aiheista lisää.
Kokonaisuudessaan Studio 1 on ollut mielestäni yllättävänkin mielenkiintoinen ja sitäkin antoisampi kurssi. Ja kun kurssia vielä muistelee parin kuukauden tai vuoden kuluttua, ja lisää “aika kultaa muistot”-efektin, niin luulenpa, että tästä kurssista on epäilemättä tullut opiskeluaikojen yksi mieleenpainuvimmista.
