Eri näkyvyysmääreitä käytetään eri tilanteissa: Määre public näkyy kaikille. Private näkyy vain sen luokan sisällä, missä sitä on käytetty. Protected näkyy luokassa ja sen jälkeläisissä. Lisäksi on oletusmääre, joka on voimassa, jos mitään muuta määrettä ei anneta. Oletus näkyy saman pakkauksen luokissa sekä luokan jälkeläisissä.

Jos kaikki olisi määritelty oletuksella, niin luokan jälkeläisissä ja sen kanssa samassa paukkauksessa olivissa luokissa voisi muuttaa esimerkiksi jonkin tärkeän vakion arvoa. Esimerkiksi piin arvoa ei voisi muuttaa, koska se on määritelty final-määreellä, mutta jos käyttää jotain tärkeää arvoa, joka voi kuitenkin muuttua, mutta vain jos ohjelmoija niin haluaa tai vain tämän tietyn luokan toiminnot niin päättävät. Tässä tilanteessa, kuitenkin, joku saattaa luoda tälle tärkeän muuttujan sisältämälle luokalle aliluokan ja muuttaa siellä tämän muuttujan arvoa. Tai jokin samaan luokkapakkaukseen kuuluva saattaa muuttaa tätä arvoa, vahingossa tai tarkoituksella. Tämän takia private-määre on tarpeellinen.

Toinen tapaus taas on se, ettei jokin luokka ole samassa pakkauksessa kuin jokin tärkeä tai monimutkainen metodi, eikä tätä luokkaa voi laittaa myöskään perimään tätä metodin sisältävää luokkaa. Tällöin taas tarvitaan public-määrettä.

Samoista syistä kaikki muuttujat eivät voisi olla tyypiltään vain privatea – miten silloin voitaisiin kutsua muissa luokissa olevia metodeja? – eikä myöskään vain publicia – miten tällöin suojataan esimerkiksi suojausta tarvitsevat attribuutit?

Protected-määrettä voidaan näin ollen käyttää kun muuttuja tarvitsee suojaa muita paitsi jälkiläisiään vastaan.

Kaikista eri näkyvyysmääreistä on siis hyötyä.