Kahdentoista edellisen kouluvuoteni aikana tarvittavat tiedot aseteltiin tarjottimella eteen oppituntien aikana, ja kotitehtäviä sekä projekteja tehdessä näitä tarjottimen antimia piti vain osata hyödyntää. Harvinaisen helppoa. Tämän opiskelutavan omaksuneena yliopistomaailma tarjosi jos nyt ei kylmää niin ainakin viileää kyytiä.

Studio1:n periaatteena on: jos et osaa, opettele ja jos et tiedä, hanki tietoa. Kukaan ei tarjoa luentoa aiheesta “miten saada aikaan eeppinen taistelu” eikä edes aiheesta “miten listaan tallennetaan tietoa, ja mihin sitä voi hyödyntää”. Alussa tiedon haaliminenkin oli varsin hankalaa, kun kyse oli aiheesta, josta minulla ei tosiaan ollut mitään käsitystä. Tuntui, ettei kirjaa voi lukea, kun en tiedä mistä siinä puhutaan ja toisaalta tuntui, ettei koodia voi kirjoittaa, kun ei ole lukenut kirjaa.

Vaikeinta aluksi olikin oppia ymmärtämään, mitä ohjelmointi on. Olisin kaivannut jonkinlaista alkuinfoa, jossa olisi kerrottu, että on olemassa erilaisia valmiiksi luotuja ohjelmointikieliä, joita tarvitsee vain hyödyntää, ja että java, tämän kurssin aihe, on yksi tällainen kieli muiden joukossa. Sen jälkeen olisi voitu esittää, miten jokin helppo asia toimii eri koodikielillä kirjoitettuna. Näiden opasteiden jälkeen olisin ollut paremmin valmis vastaanottamaan tietoa return-käskyistä ja konstruktoreista. Nyt kurssin alku meni itseltäni hieman ohi, kun en todellisuudessa ymmärtänyt, mitä minun haluttiin oppivan.

Ymmärrettyäni kielikysymyksen vastassa oli edelleen tiedon hankkimisen vaikeus. API vaikutti melko hämärältä miljoonine luokkineen, ja kaikki englanninkieliset tutoriaalitkin  kannustivat lähinnä vain koodinpätkien kopioimiseen. Kalakirjakaan ei houkutellut ainakaan ulkoasullaan. Tässä vaiheessa olo-sessiot  ja porukalla pohtiminen tuntuivat loistavalta vaihtoehdolta.

Ensimmäinen olo-sessio meni kuitenkin samaan kastiin aloitusluennon kanssa. Oli ihan kivaa pohtia vompatin syvintä olemusta, mutta se ei juurikaan auttanut alkuun javan oppimisessa. Olenkin sitä mieltä, että aluksi olisi voitu opettaa raa’asti vain javan perustoiminta, ja vasta myöhemmin laittaa opiskelijat pohtimaan, mistä tässä juuri opitussa asiassa on kyse. Myöhemmissä olosessioissa käsiteltävät asiat kuitenkin konkretisoituivat, ja tapaamisista alkoi oikeasti olla hyötyä oppimisessa. Ollisin tosin kaivannut oloiluihin vielä “kyselyvartti”-osiota, jossa olisi vapaasti voitu pohtia ohjelmoinnissa eteen tulleita ongelmia. Nyt sessioiden rakenne oli kuitenkin melko rajattu valmiiksi annetun virikkeen ja purun ympärille.

Kokonaisuudessaan voin sanoa, että vaikeinta ohjelmoinnissa on uuden kielen opettelu. Osatehtävät olivat suuria kokonaisuuksia ja niiden aikataulu oli varsin tiukka. Kertaukseen ei juurikaan ollut aikaa, mikä ei millään lailla parantanut tilannetta. Itseäni olisi helpottanut, jos olisi ollut mahdollisuus suorittaa jonkinlaisia pieniä osatehtäviä, jotka olisivat toistaneet oletetusti edellisessä tehtävässä opittua asiaa ja näin vahvistaneet oppimisjälkeä.

Kovin laajaa kokemusta ohjelmoinnin oppimisesta minulla ei ole, joten kaikki tilittämäni mielipiteet perustuvat täysin yhden kurssin antimiin. On sekin kurssi asiansa kuitenkin hoitanut, kun kykenen jonkinlaista koodia itsenäisesti tuottamaan.