Kurssin aikana on joutunut oppimaan niin paljon uutta, että omat oppimismenetelmät ovat välttämättä kokeneet jonkinsortin evoluutiota (toivottavasti positiivista). Tosin myös opittavan asian luonne on muuttunut kovasti kurssin edetesssä. Alkuvaiheilla ongelmia tuotti Javan syntaksin oppiminen, kun taas loppupäässä päänvaivaa aiheutti enemmän se, kuinka Javan valmiita luokkia saadaan käskytettyä niin, että lopputulos on halutunlainen.

Kurssin alussa varsin tehokas tapa oppia oli ryhmässä koodaus. Kaikki olivat vielä enemmän tai vähemmän pihalla ohjelmoinnista, ja useimmiten ongelmia tuli samojen asioiden kanssa. Tällöin, jos yksi avulias henkilö sattui keksimään ratkaisun, pystyi hän opastamaan myös muita pääsemään eteenpäin. Tässä tietty tuon yhden henkilön pedagokisilla kyvyillä on sen verran merkitystä, että ideaalitapauksessa hän ei suoraan kirjoita toisten koodia, vaan saa toiset ymmärtämään, kuinka homma pitää tehdä.

Kurssin edetessä tämän tavan käyttökelpoisuus alkoi kuitenkin laskea, ja loppupuolella rymäkoodauksesta oli melkeinpä enemmän haittaa kuin hyötyä. Tähän oli useita syitä. Tärkeimpänä ehkä se, ettäohjelmointitehtävät muuttuivat koko ajan laajemmiksi sekä monimutkaisemmiksi. Ongelmat eivät enää ilmenneetkaikilla samoissa kohdissa, ja vaikka joskus ilmenivätkin, ongelman ratkaisu vaati perehtymistä aiempaan koodiin, joka oli jokaisella erilainen. Yksi ratkaisu ei enää sopinutkaan kaikille. Toisen auttaminen
ongelman ratkaisussa ei ollutkaan enää niin mielekästä puuhaa, koska siihen meni niin paljon aikaa, eikä siitä ollut hyötyä oman koodin kannalta. Jokaisen koodausaikataulu alkoi myös muokkautua omanlaiseksi, ja eri henkilöt saattoivat olla koodinsa kanssa hyvinkin eri vaiheissa. Pitkällä olevan ongelma on täyttä hepreaa henkilölle, joka vasta aloittelee tehtävää, kun taas tehtävän alun ongelmat eivät ole enää loppuvaiheilla olevalla terävänä muistissa.

Kurssin alun jälkeen seurasi jakso, jonka aikana perehdyin jonkin verran oppikirjaan (Head First). Kirjan hyvät esimerkit auttoivatkin paljon ymmärtämään koodin päälle. Tässä vaiheessa syntaksi alkoi olla jo muistissa, mutta pientä varmistusta kaipasi silloin tällöin. Tämän jakson aikana (ehkä 2.-4. javaharkka) aloin myös pikkuhiljaa tutustua Java API:iin, ja osata luovia siellä muutenkin kuin tehtävänannossa linkitetyillä sivuilla.
Viimeisten ohjelmointitehtävien sekä projektin aikana en juuri kirjaan koskenut, ja kavereilta pyydetty apukin jäi melko vähäiseksi. Koodin perusteet olivat hallussa, ja ongelmat olivat monimutkaisempia, mutta toisaalta myös mielekkäämpiä. Ratkaisu löytyi yleensä API:n tai erilaisten tutoriaalien avulla.

Kaikenkaikkiaan koen olevani melko nopea oppija, ja opin sekä kuulemalla, lukemalla, kokeilemalla ym.. Suurin ongelma oppimisessa minulla onkin oppimismotivaation löytäminen. Sen huomasi myös hyvin tällä kurssilla. Sillon kun jaksoi innoissaan perehtyä asiaan, ongelmat ratkesivat melko nopeasti. Jos taas kiinnostus oli tiessään, ei yksinkertaisistakaan asioista tuntunut tulevan mitään. Tämä on hyvä havainto jatkoa ajatellen. Pitää yrittää potkia sitä motivaatiota jostain, niin oppiminenkin kyllä sujuu!