Studio1 kurssi oli kaiken kaikkiaan aika antoisa. Ensinnäkin se tietenkin opetti Javaa, mutta se myös opetti itsestään, omasta oppimistyylistä, ajanhallinnasta ym:sta paljon. Se myös tutustutti ithan tehokkaasti ja omaperäisellä tavallaan Paniikissa paniikissa fuksivuoden ensimmäisenä syksynä toisiin kanssaopiskelijoihin. Projektiinhan kurssi kuitenkin huipentui, joten kaitpa siitä itse ohjelmointitaitoakin sitten kertyi jonkin verran. Mutta millä keinoin?

 Varsinkin alkuun oli täysin toivotonta räpellystä kaikki. Tuntui että vauhtiin pääseminen oli mahdotonta ilman vieressä olevan assarin pitämää sanelua. Mutta vaikka tämä ei välttämättä ollutkaan ihan “omaa koodia” tällöin, niin äkkiä sitä oppi siinä. Vähän matkaa pääsi eteenpäin ja tuli hyvä tunne kunnes tarvitsi apua uudessa asiassa. Hetken kesti tajuta, että ehkä sitä pitäisi itse alkaa selvittämään ratkaisuja ongelmiin ja etsimään tietoa kalakirjasta tai netistä. Varsinkin kurssin edetessä netti alkoi toimimaan pääasiallisena tiedonlähteenä.

Pitkälti myös kokeilumeininki oli käytössä. Virheiden kauttahan sitä oppii, on kuitenkin tunnettu kansanviisaus ja ehkä itselleni vähän liiankin tuttu. Muutenkin (valitettavasti) olen huono suunnittelemaan, ja kirjoituksissakin ennemmiin teen tekstin, joka toimii raakaversiona ja sitä sitten hion varsinaiseksi tuotokseksi. Ehkä koodia kirjoitettaessa oli vähän samanlaista. 

Kiitos netistä löytyvien oppaiden ja mm. APIn ansioista ohjelmatehtävät onnistuivat ja projektikin palautui toimivana ajallaan. Yhtään kuitenkaan unohtamatta sitäkin parempien assareiden taitojensa jakamisen ja tyhmiin kysymyksiin vastailua sekä kasvotusten, että tuttuakin tutummaksi tulleen irkin kautta.

Kertaus on opintojen äiti, on toinen kliseinen lause. Mutta erittäin paikkaansa pitävä. Parhaiten Javasta oppi kurssilla ne asiat, jotka toistuivat koodia kirjoitettaessa. Eli siis kertaus oli ehkä tehokkain menetelmä. Tietenkin aina kun oli mahdollisuus pyrin opiskelemaan tarvittavan asian kunnolla, mutta aina se tarjolla oleva aika ei valitettavasti riittänyt syvemmän ymmärryksen tuomisee halutusta asiasta.

Olen oppinut paljon kuluneen syksyn aikana. Varmasti enemmän kuin koskaan samassa ajassa. Lukiossakin moni asia oli kuitenkin itsestäänselvyyksiä, ja harvassa olivat ne kerrat kun joutui läksyjä tekemään kotona. Oppimiseen ja hyviin numeroihin riitti pelkkä fyysinen (henkistäkään ei aina täysin tarvinnut) läsnäolo oppitunnilla. Mutta nyt puuttuivat oppitunnit, luentojakaan ei ollut kuin muutama. Harkoissakaan ei voinut “imeä” tietoa koska ei ollu mitään mistä sitä ottaa, vaan täytyi ihan itse tekemällä oppia. Tämä koitui isoksi haasteekseni itselleni. Kävikin useampaankin otteeseen, että dl:n lähestyessä ei voinutkaan vaan suoraan tehdä tehtäviä vaan ensin piti opetella asiat. Kunnianhimoiselle, mutta laiskalle ihmiselle tämä toi uusia ongelmia ja vaati aiemmin tuntemattomia kompromisseja. Joten siitä syystä pidänkin kurssin kenties suurimpana antina sen tuomaa oppia opiskeluun!