Aluksi
Kokonaisuutena Studio1 on ollut varsin toimiva ja tehokas kokonaisuus. Kukaan kurssin läpäissyt ei voi sanoa, ettei olisi oppinut paljon uutta paitsi ohjelmoinnista, myös omista opiskelumenetelmistään. Mikään ei kuitenkaan ole täydellistä, joten tässä muutamia asioita, joita mahdollisesti voisi kehittää.
1. Painoarvot
Ehkä suurin epäkohta, joka on tullut vastaan, kun olen jutellut kurssitovereiden kanssa, on ollut kurssin osa-alueiden painotus. Ohjelmointitehtävien, projektin ja tentin painotukseen ollaan pääosin tyytyväisiä, mutta blogin sekä esseiden painoarvot herättävät suuria tunteita. Aiempina vuosina portfolion 20% painoarvo on varmasti ollut perusteltu, kun jokaisen on täytynyt henkilökohtaisesti kirjoittaa jokaisesta kurssin tapahtumasta. Nyt taas kirjoitettava on jaettu usealle henkilölle, joten työmäärä ei ole yhtä suuri.
En usko, että kovin moni kurssilainen oikeasti käytti blogiin, botit ja robotit mukaanlukien, enempää aikaa kuin esseetehtäviin. Silti esseetehtävien painotus on vain puolet blogista. Tänään lounaspöydässä heräsi myös keskustelu siitä, kummasta on ollut oppimisen kannalta enemmän hyötyä, blogista vai esseistä. Vahva mielipide, johon voin itse täysin yhtyä, oli, että blogista ei ole oppinut juuri mitään, kun taas esseeaiheisiin tutustuessa joutuu oikeasti ottamaan asioista selvää. Blogista toki näkyy kurssin arvostelijoille, mitä ryhmä on kurssin aikana oppinut, mutta itse opiskelijan kannalta blogin merkitys oppimisessa on melko olematon.
Tämän takia olisi mielestäni vähintäänkin kohtuullista, että blogin ja esseiden painoarvot joko käännettäisiin päinvastoin, tai muutettaisiin molemmat viiteentoista prosenttiin.
2. Itseopiskelu vs. luennot
Kurssi on toki tarkoitettu aika pitkälti itseopiskeluksi, mutta minä jäin kaipaamaan muutamaa luentoa lisää, joilla olisi selvennetty kurssin vaikeimpia asioita. Kurssi oli kuitenkin erittäin haastava, ja jos ongelma ei ilmaantunut juuri ennen assarointituokioita, saattoi ratkaisemisessa mennä useampi päivä. Toisaalta toki itseopiskelun ansiosta APIa oppi lukemaan varsin tehokkaasti, mikä varmaan oli tarkoituskin. Silti pari luentoa lisää ei olisi ollut pahitteeksi.
3. Ryhmätehtävät
Mielestäni reitinhakurobotti ja irkkibotti olivat lopulta varsin mukavia ja mieleenpainuvia tehtäviä. Jompikumpi tehtävistä olisi voinut olla vielä vähän laajempi. Tässä tosin on aika suuri merkitys ryhmäkemialla, joka ei aina välttämättä toimi, joten toisille tämä voisi olla epäreilua. Ja toki nytkin oli jo todella hankala löytää aikaa näille tehtäville, joten mikäli näitä laajennettaisiin, pitäisi jostain
muualta löysentää. Uskon kuitenkin, että jokainen ryhmä oppi, etenkin irkkibottia tehdessä, monia asioita, joista saattaa olla hyötyä tulevaisuudessa.
Lopuksi
Muuta en juuri keksi, mutta päivitän vielä, jos tulee mieleen ennen deadlineä
Ja toki jos teillä muilla ryhmäläisillä on jotain mielessä, mutta ette halua käyttää portfoliokysymystänne
aiheen pohdintaan, lisäilkää kurssin mahdollisia epäkohtia kommenttina!

1 comment
Comments feed for this article
tammikuu 19, 2008 at 7:15 ip
Svante
1., 3. Svante: underline
2. Svante: overline: Omasta mielestäni luentoja olisi voinut olla yksi: luokat ja oliot. Kurssihenkilökunnan suuri oivallus on nimenomaan se, että laitetaan opiskelijat itse janoamaan, kysymään ja hakemaan tietoa.