Noustessani ylös sängystä aamulla oli mielenkiintoni ryhmämme irkkibottia kohden kääntäen verrannollinen kofeiinintarpeeseeni. Tästä huolimatta lähdin kouluun, Paniikkiin, jonne olimme sopineet koodaussession. Paikalle oli jo saapunut kourallinen muita ryhmämme jäseniä, mukanaan enemmän tai vähemmän toteutuskelpoisia ideoita botin toiminnasta.

Avattuani Eclipsen ja aloitettuani koodauksen, niin ei kestänyt kauaa, kun olin yhtäkkiä botin lumoissa. Suurin syy tähän lienee se, kun lopullisesti tajusin, ettei alkuunpääseminen ole vaikeaa kiitos valmiin PircBot-rajapinnan. Aloinkin siis saman tien tutkia bottimme toimintaa ja koodata omaa “osatehtävääni”. Pienen vaivan jälkeen sain tämän henkilö-status-listan toimimaan, jonka jälkeen pohdittavaksi jäi kuinka liitän oman luokkani botin toimintaan. Tämä ei tosin ollut suuri ongelma.

Ja kun Svante ja Suni saivat botin oikeasti “keskustelemaan”, oli selvää, että ryhmämme oli taas jälleen kerran saanut jotain lähes ainutlaatuista aikaan. Tosin työmaata on edessä, sillä kaikki toiminnot pitää vielä koota yhteen. Seurauksena deadlinen siirrttymisestä torstaille, ei ole täysin varmaa, milloin botti lyödään lopullisesti kokoon. Sitä odotellessa..